Jyväskylässä järjestettiin ravintola-alan hackathon 7.2.2023. Hackathon on innovaatiokilpailu, ja hyväksi havaittu yhteiskehittämisen toimintamalli uusien ideoiden keksimiseen ja jalostamiseen. Päivän alussa osallistujat muodostivat joukkueet, jonka jälkeen ryhdyttiin ennakkoluulottomasti töihin. Joukkueiden apuna oli eri alojen asiantuntijoita, jotka sparrasivat joukkueita ideoiden eteenpäin kehittelyssä.

Hackathonissa etsittiin ratkaisuja seuraaviin ajankohtaisiin teemoihin:

  • Sivuvirroista tuotteeksi
  • Uudenlainen vastuullisuusviestintä
  • Helpotusta osaajapulaan
  • Virtuaaliteknologiat ravintolaympäristössä
  • Uudenlainen oppilaitosyhteistyö
  • Planetaarinen menu
  • Paikalliset ja paremmat noutoruokapalvelut

Päivän aikana yhteensä kuusi joukkuetta kisasi toisiaan vastaan, ja kolme parasta palkittiin tuomariston antaman pistemäärän ja arvioinnin perusteella.

Ravitsemisalan kiertotaloutta edistävä idea vei voiton!

Kilpailun voittajajoukkue kehitti loistavan idean sivuvirtojen tinderistä. Kyseessä on alusta, missä ravitsemisalaan jollain tavoin kytköksissä olevat toimijat kohtaavat, pientuottajista elintarviketeollisuuteen! Voittajajoukkueessa kisasivat Anssi Erola (Arla), Juha-Matti Tamminen (Krapihovi), Eetu ja Emmi Tikkanen (Iltalypsy) ja Suvi Kärkäs (Laurea). Voittajajoukkuetta sparrasivat Mika Vitikka (Laurea), Ilkka Suur-Uski (Jamk), Mikael Karttunen (Anora) ja Laura Huovinen (2Loops).

”Tässä oli löydetty selkeä ongelma, ja siihen oli keksitty toteutuskelpoinen ratkaisu. Tästähän kaikki yrittäminen lähtee liikkeelle”

Hackathon-tuomariston kommentti. Tuomaristoon kuuluivat Tero Räisänen (Behind Bars) sekä Kirsi Vuollet ja Eino Jokinen (Suomen tuotekehitysyhdistys).

Jokainen tuomariston jäsen teki oman arvionsa joukkueiden tuottamista ideoista. Arviointikriteereinä olivat idean toteutettavuus, innovatiivisuus, liiketoimintapotentiaali ja tiimin kyvykkyys. Sivuvirtojen tinder sai huiman määrän pisteitä jokaisen arviointikriteerin kohdalla.

Mission Positive Handprint -hanketiimi onnittelee voittajia! Pääpalkinnoksi voittajajoukkueen idea lähtee jatkokehittelyyn Jamkin Future Factoryyn, jonka kautta monialainen ammattikorkeakoulun opiskelijatiimi kehittää ideaa eteenpäin kevään 2023 aikana. Voittajajoukkueen jäsenet ja Mission Positive Handprint -hankehenkilöstö osallistuvat myös idean jatkokehitykseen. Kuulemme siis Sivuvirtojen tinderistä lisää tuonnempana!


Voittajajoukkueen palkitseminen meneillään.
Vasemmalta lähtien Eetu Tikkanen (Iltalypsy), Juha-Matti Tamminen (Krapihovi), Emmi Tikkanen (Iltalypsy), Suvi Kärkäs (Laurea), Anssi Erola (Arla) ja Heidi Colliander (Jamk)

Toiseksi tulleet kehittivät elämyspaketin kotiinkuljetettuna

Team-päämajaksi itseään tituleerannut joukkue nousi ansaitusti hopeasijalle hackathonissa. Suurten kansainvälisten kotiinkuljetuspalveluiden rinnalle haluttiin tarjota laatua ja laajempaa valikoimaa, asiakkaan tarpeet huomioiden ja uutta teknologiaa hyödyntäen. Joukkueessa kisasivat Antti Karjalainen (Jamix), Juha Lehtonen, Pauliina Hukkanen (Ohjelmatalo Oy), ja Noora Kokko (TTS Työtehoseura).

Kolmannelle sijalle ylsi uudenlaista oppilaitosyhteistyötä kehittänyt joukkue

Ala tarvitsee osaamisvaihtoa! Vaihto-ohjelman avulla ravintola-ala tuo osaamista koulutusorganisaatioihin; mitä siellä kentällä oikeasti tapahtuu. Kun taasen ammattikoulut ja ammattikorkeakoulut tuovat ravintoloiden suuntaan entistäkin tehokkaammin lakiosaamista, johtamisosaamista ja paljon muuta. Tämän idean ympärillä innovoi hackathonin suurin joukkue, johon kuuluivat: Anniina Maukonen (Morton), Joonas Hovi (Hiisi Taproom), Pauliina Jyrälä ja Ellinoora Peltola (Perho), Jarno Tuhkanen (Sawohouse), Aapo Pulkkinen (Hox City Oy), ja Laurean resto-kisatiimistä Mikko Kaikkonen, Pieta Marjoniemi ja Jere Töyräs.

Kaikkien voittajajoukkueiden jäsenet saivat palkinnoksi makoisia paikallisia herkkuja Keski-Suomesta: Jukolan juustoa, Jyväs-Hampun hamppulastuja ja Ahotuvan tarhan makuhunajaa.

Lisätiedot tapahtumasta

Ravintola-alan hackathon järjestettiin tiettävästi ensimmäistä kertaa tällaisella konseptilla. Tapahtuma järjestettiin Crazy Townin upeissa tiloissa aivan Jyväskylän ytimessä, ja tilat soveltuivat loistavasti innovointiin. Hackathonin jatkoa jo udeltiin, tämänkaltaista tapahtumaa on saatujen kommenttien perusteella kaivattu. Tunnelma päivän aikana oli innovatiivinen ja rento. Mission Positive Handprint -henkilöstö kiittää kaikkia tapahtumaan osallistuneita!

Oli hauska sekä ajatuksia herättävä kokemus ja tapahtuma. Paljon mukavia tyyppejä, uusia ideoita, ja valtavasti ammattitaitoa johon verkostoitua. Kiitos!

Osallistujalta saatu palaute.

Haluatko tietää lisää päivän tapahtumista? Ota yhteyttä:

Heidi Colliander, osatoteuttajan projektipäällikkö, Jamk, heidi.colliander@jamk.fi / 050 562 9017

Tomi Hiltunen, asiantuntija, Jamk, tomi.hiltunen@jamk.fi / 050 563 2505

Laura Salo, asiantuntija, Jamk, laura.salo@jamk.fi / 050 524 0166

Sari Minkkinen, asiantuntija, Jamk, sari.minkkinen@jamk.fi / 046 920 0304

Mission Positive Handprint- hanketta hallinnoi Laurea-ammattikorkeakoulu ja osatoteuttajina hankkeessa toimivat Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Savonia-ammattikorkeakoulu. Hanke saa Euroopan sosiaalirahaston (ESR) tukea, ja hanke rahoitetaan osana unionin Covid-19 pandemian johdosta toteuttamia toimia.